OneCoin osti mainostilaa Financial IT -lehdestä

Financial IT -lehti ponzihuijauksen äänitorvena

OneCoin-ponzihuijausta on puitu jo esimerkiksi Murobbs-palstalla, joten en lähde alusta alkaen siitä kertomaan. Kyseinen keskusteluketju löytyy tästä.

Mutta asiaan. Financial IT -lehti on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä ilmaiseksi luettavissa oleva verkkojulkaisu. Lehden mediakortti antaa ymmärtää, että julkaisussa on lähes kaikki kaupan, palstatilaa myöten. Lehtiä pläräämällä sen kyllä huomaakin: mainosten välissä on kyseisiä yrityksiä koskevia mainosartikkeleita. Tämän kaltaisia mainoslehtiä on toki muitakin, eikä siinä mitään - ei ole syntiä myydä mainostilaa, joskaan se ei tee lehden sisällöstä välttämättä kovinkaan kiinnostavaa. Financial IT:n lukijakuntakin taitaa koostua pitkälti niistä, joille yritykset itse tuputtavat lehden latauslinkkiä. Kyseessä on siis melkoisen mitäänsanomaton mainoslehti vähäisellä internetlevikillä.


Financial IT:n toimituksessa lieneekin ollut ilo ylimmillään, kun ponzihuijaus nimeltä OneCoin on tarjonnut rahaa mainostilasta. Arvatenkin rahaa on tarjottu sen verran messevä summa, että lehti on päättänyt jopa poikeata normaalista julkaisuaikataulustaan ja julkaista extranumeron helmikuulle pyhittäen sen OneCoinin tarkoitusperille. 


Lehti meni ahneuksissaan jopa niin pitkälle, että helmikuun numero on vain kopio aikaisemmasta Winter-numerosta. Siitä on poistettu pari mainossivua ja vaihdettu kansi, jotta OneCoin sai kaipaamansa mainostilan. Poikkeuksellisen helmikuun numeron vuoksi lehti joutui myös vaihtamaan pikaisesti Winter-numeron nimeksi January. Tämä johtui varmaankin myös siitä, että OneCoin meni etukäteen mainostamaan tulevaa mainoslehteään Winter-numerona. Ilmeisesti OneCoinin mainoslehteä oli myös painettu Winter-nimellä, koska lehteä löytyy nyt kahta eri versiota.





- Tässä OneCoinin ennakkoon julkaisemassa tiiserissä vielä Winter-numerona.

Mainospaikkojen ostaminen on "tulevaisuun maksuvaluutan" ainoa keino saada positiivista julkisuutta. Maailmaa mullistavaa yritystä ei noteerata missään itseään kunnioittavassa julkaisussa muuten kuin OneCoinin kannalta nolostuttavassa valossa. Tästä esimerkkinä The Daily Mirrorin tekemä juttu.


OneCoin käyttääkin nyt sumeilematta hyväkseen näkyvyyttään Financial IT -lehdessä. Lehden kopionumerosta onkin tehty suuri numero onecoinilaisten keskuudessa. Kuulemma "ei ole maksettu mainos", suuret pankit ja finanssiala seuraa tätä lehteä jne. OneCoin-fanaatikot ovat julistaneet lehden itse halunneen Rujan kanteensa ja OneCoinin sisälmyksiinsä. Kolikkoseurakunnan usko on kova, eikä sitä vavisuta mitkään faktat ja kyseenalaisuudet.


Ai niin, OneCoin jakoi väitetysti lehdestä 13200 printtikopiota ilmaiseksi jäsenilleen. Lisäksi irtonumeroita myydään OneCoinin jäsenpalvelussa. Hyvä diili tämäkin Financial IT:lle.


Tässä linkki Financial IT:n helmikuun numeroon.


Asiasta muualla:


BehindMLM:

http://behindmlm.com/companies/onecoin/ignatova-does-it-again-another-fake-magazine-cover/

Comments